Blogi

Latauspisteet taloyhtiöön – näin se käy myös!

Tämä kirjoitus kertoo siitä, miten erääseen helsinkiläiseen suurehkoon pysäköintihalliin saatiin latausvalmius lähes kaikille paikoille ja lisäksi laitteen tilanneille latauslaite valmiiksi...

Puustellinkallion pysäköinti – parkkihalli niin kuin kuuluu

Tämä parkkihalli kuvassa on Puustellinkallion pysäköinti. Pysäköintihalli sijaitsee keskellä kerrostaloja, ja majoittaa maksimissaan 366 autoa. Sama määrä autoja voidaan ladata ja...

eParkingille suomalaisen työn avainlippu-tunnus!

eParking-palvelullemme myönnettiin vuoden 2020 lopussa suomalaisen työn Avainlippu-tunnus. Avainlippu kertoo, että tuotteen kotimaisuusaste on yli 50 prosenttia. Suurella osalla tunnusta...

Kemijärveltä Vilnaan – Tuplasimme laitemäärän vuodessa

Vuosi 2020 on ollut yleisen maailmantilanteen vuoksi kaikkea muuta kuin miellyttävä. Maailmanlaajuinen pandemia on saanut monet yritykset muuttamaan toimintamalliaan. Toimialasta riippuen muutos on...

paras tapa maksaa pysäköinnistä

Sovelluksemme eParking laajentuu uusiin kaupunkeihin! eParking toimii nyt maksutapana myös Jyväskylän kadunvarsipysäköinnissä ja joulukuun alusta myös Porvoossa. Myös Turun kaupungin uusi...

Latausasemilla tuottoa kiinteistölle

Moni kiinteistö pohtii latausasemien hankkimista. Yleisesti kysytään, millaisia kustannuksia pysäköintialueen palveluiden päivittämisestä koituu ja mikä on uusien latausasemien...

Digitaalinen pysäköintipalvelu opiskelijoille

”Yhteistyö eParkingin kanssa sopii TOAS:lle mainiosti ja parantaa palvelukokemusta” Tamperelainen TOAS tarjoaa pysäköintiluvat asukkailleen digitaalisena. TOAS otti käyttöön...

Laskutuspalvelu vapauttaa resursseja ja helpottaa arkea

Digitaaliset pysäköintiluvat helpottavat kiinteistön omistajaa ja pysäköijää. Osana uuden palvelun käyttöönottoa on hyvä pohtia, kuinka paljon työtä pysäköintilupien laskutus...

Latausta työntekijöille ja asukkaille

Carunan toimisto Espoossa on tehnyt nykyaikaisen ratkaisun, joka palvelee niin yrityksen omia työntekijöitä kuin lähistöllä asustavia sähköauton lataajia. Carunan parkkipaikalla on 46...

sähköauton lataus kuukausimaksulla

Tampereen Sähkölaitos ratkaisee hybridi- ja täyssähköautojen latauksen Lähisähkö Lataus -palvelulla. Sähkölaitoksen tarjoama palvelu helpottaa kiinteistöjen päätöksentekoa, sillä...

Digitaalinen palvelu mullistaa veneilyn

Turun vierasvenesatama on siirtynyt digitaalisten palveluiden pariin. Remotec kehitti satamaan etäohjattavan palvelukokonaisuuden, joka on helppo ottaa käyttöön satamissa. Uusi palvelu on eheä...

Latauspisteet taloyhtiöön – kokemuksia käytöstä

Kirjoitimme aiemmin blogin, jossa kerrottiin latauspisteiden hankkimisesta taloyhtiölle. Latauspisteiden hankkiminen sujui vaivattomasti ja nyt on aika tarkastella, miten talvi on vaikuttanut...

Yksi nappi käynnistää pysäköinnin ja latauksen

Liikenneviraston mukaan auto seisoo parkissa jopa 95 % sen käyttöiästä ja useimmin auto on parkissa päivittäin kotona tai työpaikan pihassa. Sähköauto ladataankin yleensä pysäköinnin...

P-Pergamentti Jyväskylässä: Moderni pysäköintikohde käyttäjien tarpeisiin

Jyväskylän Kankaan uudisrakennusalueella on haluttu tehdä selkeitä ratkaisuja: autot pysäköidään keskitetysti pysäköintitaloihin ja talojen piha-alueet hyödynnetään muuhun käyttöön....

Puolen päivän asennuksilla lähes 80 latauspaikkaa

Hämeenlinnan Pysäköinti Oy oli saanut kyselyitä latauspisteiden asentamisesta pysäköintikohteisiinsa. Yksi näistä oli aivan Goodmanin vieressä sijaitseva Kaivoparkki, jossa on...

Lausunto sähköajoneuvojen latausvalmiuksista ja latauspisteistä

Lausuimme hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi sähköajoneuvojen latausvalmiuksista ja latauspisteistä. Koko lausunto on nähtävissä alla. On äärimmäisen tärkeää, että esityksessä...

REDI – 50 MWh ladattua sähköä vuodessa

Kauppakeskus REDI avattiin 20.9.2018. Ensimmäiset lataustapahtumat tehtiin kuitenkin jo avajaisissa 19.9. Sosiaalisessa mediassa puitiin markkinoille tullutta uutta latausoperaattoria ristiriitaisin...

10 vuotta liikenteen sähköistämistä ja 10 000 älykästä tolppaa

Tiesitkö, että eTolppa ja sen idea syntyi tamperelaisen automaatiotekniikan DI-opiskelijan opiskelija-asunnossa? Ajatus etäohjattavasta lämpötolpasta syntyi, kun omalle autopaikalle oli matkaa...